Narttu ja pennut

Mielipiteitä ja tapoja on varmasti yhtä monta kuin on kasvattajiakin. Me tuommekin esille omia hyväksi kokemiamme toiminta tapoja kantavan ja imettävän nartun ruokinnasta ja liikunnasta.
Kaikki alkaa jo paljon ennen nartun astutusta! Riittävän monipuolinen liikunta ja ruokinta on yksi ehdoton edellytys nartun hyvinvoinnille, tiinehtymiselle, sekä pentujen normaalille kehitykselle emon vatsassa. Meillä jalostukseen käyttämiemme narttujen ruokinnan ja liikunnan suunnittelu kuuluu tärkeänä osana kasvatukseen. Ei ole yhdentekevää miten, koska, paljonko ja millaista ruokaa ja liikuntaa narttu saa!
Olemme jo jonkin aikaa toteuttaneet tätä ruokintamallia ja todenneet sen hyväksi kaikinpuolin. :-) Moni kasvattaja vannoo yksinkertaisen kuivamuonan nimiin, me kuitenkin uskomme, että kantava / ja imettävä narttu sekä pennut tarvitsevat muutakin kuin kuivamuonaa liotettuna.
Oikein ja kyllin monipuolisesti ruokittu narttu on terve, pirteä, tasapainoinen, kiiltäväturkkinen ja tuottaa runsaasti ravintopitoista maitoa pennuilleen!Huonosti ruokittu narttu on stressaantunut, turkiton, sen silmät ja nenä vuotaa, se laihtuu ja muuttuu lopulta apaattiseksi tai agressiiviseksi voidessaan huonosti!Kennelissämme nartut imettävät pentujaan 5-6 viikkoa
On muistettava, että hoivaviettinsä takia sairas ja huonokuntoinenkin narttu koittaa viimeiseen asti hoitaa pentunsa!
Vaikka imetyksen loppuessa on täysin normaalia, että hormonaalisen toiminnan takia narttu pudottaa turkkiaan, olemme nyt todenneet tämänkin asian lähes täysin poistuneen omalla kohdallamme!
Narttujen karvanlähtö on ollut minimaalista, nartut palautuvat huippu ajassa, ne ovat fyysisesti erittäin vastaanottavia-> lihaksisto kehittyy nopeasti, fyysinen yleiskunto on jopa loistava ja nartut kestävät pitkäkestoistakin fyysistä rasitusta jo ENNEN pentujen luovutusikää! :-)
Tämän ruokintaohjelmamme lisäksi imettävät nartut alkavat saada normaalipituisia lenkkejä heti pentujen täytettyä 2 viikkoa. Vähitellen rasituksen määrää lisätään ja uskokaa tai älkää nartut ovat jopa PAREMMASSA kunnossa pentujen luovutuksen aikoihin kuin ennen astutusta! :-D Tätä fyysistä puolta nartun palautumisessa EMME voisi toteuttaa ilman tarkkaan suunniteltua ja monipuolista ruokintaa.