Pentu meiltä

Midnight Mover's pennut kasvavat keskellä normaalia lapsiperheen arkea. Pienestä pitäen ne kuulevat jokapäiväiseen elämäämme kuuluvia ääniä ja tapaavat vieraita ihmisiä heti 3 viikkoisesta alkaen. Täytettyään 4 viikkoa pennut siirtyvät oleilemaan ruokasaliimme isoon aitaukseen kaiken hulinan keskelle.Vaikka emällä ja pennuilla on oma tila ja rauha ensimmäiset 4 viikkoa, me emme eristä niitä pois laumasta hiljaisuuteen. Nartulla on halutessaan vapaa pääsy muun lauman ja ihmisten keskuuteen, ja se lenkkeilee täysin normaalisti muiden mukana heti pentujen täytettyä 2 viikkoa.
Pennut tutustuvat kaikkiin perheemme koiriin ja viettävät niiden kanssa aikaa oppien ja seuraten lauman käytöstapoja. Pennut ulkoilevat useaan otteeseen vuoden ajasta riippuen ennen luovutusta ja tulevat omistajat ovat aina tervetulleita pentuja katsomaan! Ensimmäisen pentueemme (G-pentue) pennunomistajat vierailivatkin ahkerimmillaan luonamme 8-9 kertaa ennen pentujen luovutusta istuen tuntitolkulla olohuoneemme lattialla seuraten pentujen touhuja, osallistuivat pentujen ruokintaan, hoitoon ja ulkoiluttamiseen. Pidän erittäin tärkeänä nähdä tulevia omistajia mahdollisimman paljon, tutustua heihin ihmisinä. Tiivis yhteydenpito jo ennen luovutusta suo tuleville omistajille mahdollisuuden tutustua tulevaan pentuunsa, minuun kasvattajana ja kysyä kaikenlaisia mieleen juolahtavia kysymyksiä.
Mitä me toivomme omistajilta, ja mitä annamme takaisin: Tärkein asia kasvattajan ja pennunomistajan välillä on LUOTTAMUS JA YHTEYDENPITO! Ilman sitä ei ole yhteistyötä eikä yhteisymmärrystä. Tiivis yhteydenpito puolin ja toisin on avaintekijä. Vuonna 2006 ensimmäisen kerran laskin millainen yhteydenpidon tarve todella on.Pennunomistajat lähettivät minulle n. 720kpl sähköposteja, joihin jokaiseen vastasin. Puhelinkeskusteluja käytiin 2-3/päivä, erinlaisia ongelmia liittyen sisäsiisteyteen, "murkkuikään", ruokintaan, koulutukseen ym ratkotiin yhteensä 43 kpl meilien ja puhelinkeskustelujen, sekä tapaamisten yhteydessä. Eli kiteytettynä....me toivomme tulevilta omistajilta sitoutumista ja luotettavuutta! Takaisin annamme kasvattajan jatkuvan tuen ja avun kaikissa eteen tulevissa tilanteissa, eikä yksikään avunpyyntö tai yhteydenotto mene kuuroille korville :-)
Vaikka arvomaailmamme ja ajatuksemme tiettyjen asioiden suhteen saattaakin aiheuttaa ristiriitaisia tunteita ja ajatuksia, tuon silti esille erään tärkeän pointin! Me EMME myy Kääpiöpinseriä ns. "sohvan koristeeksi"! Tämä ei tarkoita sitä, etteikö Kääpiöpinseri olisi juurikin se sängyssä peiton alla tuhiseva ja sohvalla sylissä löhöilevä perheenjäsen. Vaikka Kääpiöpinseri onkin oiva kainaloinen, se on MYÖS erittäin aktiivinen ja toiminnallinen rotu, joka vaatii paljon liikuntaa ja jotain harrastetta elämäänsä.Kääpiöpinseri ei ole helppo, hiljainen ja huomaamaton ns "ota kaapista kun ei ole muuta tekemistä"koira, emmekä missään nimessä halua rodun saavan helpon city-koiran imagoa vaikka se soveltuukin oivasti kaupunkiasumiseen.Pienessä koirassa sykkii SUURI luonne, ja ollakseen tasapainoinen koira läpi elämänsä, ei pelkkä remminjatkeena talon ympäri lenkitys ja makkaran syönti riitä tälle "pikku soturille" Toimettomana eläminen ilman asianmukaista liikuntaa ja edes jotain pikku-puuhastelua tekee kääpiöpinseristä nopeasti taantuneen.Sanoisin Kääpiöpinseriä siinä mielessä jopa "harvinaiseksi" roduksi, että tästä pienestä paketista löytyy kapasiteettia lähestulkoon mihin vain! Juurikin siksi toivoisimme, että jokainen rotua harkitseva miettii tarkkaan MIKSI haluaa Kääpiöpinserin?"Koska se on pieni ja helppo" ei varmasti ole oikea peruste ja motiivi ottaa Kääpiöpinseriä, jos mitään muutakaan koiraa!
Pennun varaaminen / Varausmaksu
Viimeistään pentujen synnyttyä haluamme varmistuksen pennun alustavasti varanneilta, ovatko he yhä pentua ottamassa. Valitettavasti emme voi "roikottaa" varauslistalla ihmisiä jotka vielä pentujen synnyttyä arpovat ja pohtivat varaustaan, vaan pentu siirtyy seuraavalle jonossa. Tilannetta tiedustelemme pennun varanneilta useaan kertaan jo ennen synnytystä!
Varausmaksu pennusta on 200 euroa ja se maksetaan 1-2 viikkoa pennun syntymästä. Mikäli tuleva omistaja itse peruu pennunoston varausmaksun suoritettuaan, ei varausmaksua palauteta.
Osamaksu
Osamaksu on pentua ostettaessa mahdollinen, jokainen osamaksu halukkuus sovitaan henk.koht ostajan tilanteen mukaan. Ideana kuitenkin ettei osamaksu veny yli 6kk.
Sijoituskoira
Suhtaudumme hieman kriittisesti normaaliin sijoitussopimukseen narttupentujen osalta, ja teemmekin nykyisin mielummin leasing-sopimuksia jatkojalostukseen haluamistamme nartuista. Tällä pyrimme varmistamaan, ettei sijoitusnartun ottamisen suurin syy ole ns. halvemman / lopulta kuitenkin omistajalle ilmaisen koiran saaminen (vakuussumman palautuminen). Olemme kuitenkin sitä mieltä, että jos ihminen haluaa koiran, vieläpä sellaisen jonka kasvattaja on katsonut olevan lupaava ja toivottu yksilö jatkojalostusta ajatellen, on motivaatio tälläisen koiran ottamiseen ja vuosia kestävään tiiviiseen yhteistyöhön kasvattajan kanssa oltava muualla kuin koiran hinnassa, tai se ei kanna hedelmää. Leasingsopimus tehdään erillisellä sopimuksella, mutta vasta sitten kun pennutus on ajankohtainen. Muutoin tulevasta sopimuksesta tulee maininta Kennelliiton viralliseen kauppasopimukseen. Leasing EI alenna pennun ostohintaa.
Vaikka sijoituskoiraa otettaessa kaikki tuntuisi kristallin kirkkaalta, voi tästä suhteesta monistakin, ihan inhimillisistä syistä kehkeytyä rasite sijoituskodille. Ongelmat syntyvät monesti juuri silloin kun kasvattajan ja sijoituskodin toiveet ja tavoitteet eivät kohtaa, ja sijoituskoti ei ehkä kuitenkaan ole täysin mieltänyt sitä ajatusta ettei koira OLE OMA, vaan kasvattajan omaisuutta. Omalla käytännöllämme (lesing) haluamme poistaa tiettyjä solmuja ja täysin inhimillisä negatiivisia tuntemuksia omistajan ja kasvattajan välisestä yhteistyöstä. Kun koira on OMA on kaikki sen eteen tehty enemmän OMAA ja henkilökohtaisempaa kuin sijoituskoiran. Sijoituskoiran tuleva pennutus, näyttelyt ja muu "uran luominen" koetaan monesti enempi tai vähempi tulevana "pakollisena pahana" kuin innoittavana ja motivoivana tapahtumana / tapahtumina.
Mielestämme samaa asiaa, eli pennutusta kuvaavat kaksi erinlaista lausetta kuvastavat hyvin sitä, miten ihmiset kokevat nämä asiat! Kun sijoituskoiralle teetetään pentuja tuumataan monesti näin "kasvattaja teettää nyt ne pennut Iirikselle" kun koira on oma, mutta kasvattajan kanssa on sovittu pentujen teettämisestä leasingsopimuksen puitteissa on lausuttu pikemminkin näin "MEIDÄN Iirikselleppä tuleekin tänä kesänä pennut"
Onnistuneita sijoitussopimuksia solmitaan jatkuvasti ympäri maata ja monissa roduissa, tähän astisiin omiimmekin olemme erittäin tyytyväisiä. SILTI, olemme päätyneet tähän käytäntöön punnittuamme asiaa niin omistajien kuin kasvattajankin näkökulmasta. Näin annamme samalla omistajille jotka haluavat leasingsopimuksen solmia, vapaammat kädet itse vaikuttaa koiransa tulevaisuuteen, ottaa vastuuta tulevien pentujen suunnittelusta yhdessä kasvattajan kanssa ja kokea koko matkan ajan toimivansa ns. "omana yksikkönään" ilman tarvetta jatkuvaan kyselemiseen "voiko, saako, pystyykö, onko mahdollista, onko pakko?":-)
Meillä on kokemusta nyt jo useammasta leasing-sopimuksesta . Tähän astiset kokemuksemme ovat ERITTÄIN positiivisia!
Pennut luovutetaan 7-8 viikon ikäisinä rekisteröityinä,tunnistusmerkittyinä (mikrosiru) ,eläinlääkärin tarkastamina, silmäpeilattuina, madotettuina,pentutestattuina ja runsaan pentupaketin sekä ohjeiden kera. Kasvattajana olen tukena ja läsnä pennun kaikissa elämänvaiheissa!